Metsäopetuspolku

Metsäopetuspolku sijaitsee Mänttä-Vilppulan Parkkivuoressa noin kilometrin päässä Vilppulan keskustasta osoitteessa Hopunmäentie 18. Polku on hyvien liikenneyhteyksien varrella, mikä mahdollistaa isojenkin ryhmien käynnit. Tähän opinnäytetyöprojektina tehdyn polun toteutukseen ottivat osaa Lumometsän Tupa ja Mäntän Seudun Eräpirkat Ry, joille kuuluu kiitos myönteisestä asenteesta erityisesti lasten ja nuorten mutta myös aikuisten metsäkasvatukseen.

Reitin kokonaispituus on 1,2 km ja se kulkee noudattamalla paikalla sijaitsevan puulajipuiston polkuverkostoa. Polun 9 rastia on merkitty numeropaaluin reitin varrelle. Reitti alkaa Lumometsän Tuvalle tultaessa pihapiirin vasemmalta puolelta ja päättyy puiston alapuolella olevan järven rantaan. Jokaisen rastin kohdalla on aiheesta lyhyt esittely ja kolme tasoltaan erilaista tehtävää. Aiheeseen liittyvää taustatietoa voi lukea mobiililaitteella esittelyn jälkeisestä QR-koodista.

Tarvittava polkumateriaali löytyy internetistä osoitteesta http://www.lumometsantupa.fi. Sivulta löytyvistä linkeistä ensimmäinen sisältää esittelyn, kartan ja tehtävät ja toinen tehtävien vastaukset.

YHTEENVETO KOHTEISTA

Metsäopetuspolun varrella on kaikkiaan yhdeksän kohdetta:

1. Puulajipuisto
2. Metsä ympäristönä
3. Lajituntemus: Käävät
4. Puusta energiaa
5. Lajituntemus: Puut
6. Elolliset ympäristötekijät 7. Metsänkasvatus
8. Elottomat ympäristötekijät 9. Luonnon virkistyskäyttö

KOHTEIDEN ESITTELYT JA TEHTÄVÄT KOHDE 1. PUULAJIPUISTO

Puulajipuisto eli arboretum on viheralue, jossa on useampi kuin yksi kasvisuku- tai heimo. Lajit ovat pääosin puuvartisia ja ne on järjestelty usein systemaattisesti selkeyden vuoksi. Puistoa voidaan hoitaa hyvin puutarhan tapaan tai pitää luonnontilaisena. Arboretumien omistusmuodot vaihtelevat paljon yksityisistä valtion hallinnoimiin.

Syitä puulajipuistojen perustamiseen on useita. Voidaan joko tutkia eri puolilta maapalloa tuotujen kasvien selviytymismahdollisuuksia tai kerätä muuten tieteellisesti kiinnostavaa lajistoa. Joskus tavoitteena on myös selvittää kasvien soveltuvuutta metsänkasvatukseen- tai jalostukseen.

Arboretum Mustilassa. (Kuva: Suvi Roselli)

Suomen arboretumeista suurin osa sijaitsee Etelä-Suomessa, erityisesti ilmastollisista syistä. Suomessa parhaiten menestyvät kasvit sijaitsevat pohjoisella havumetsävyöhykkeellä. Eteläisemmiltä vyöhykkeiltä tulevat lajitkin voivat poikkeustapauksissa menestyä lehtimetsäalueilla.

Pääosan tämän puiston puista on istuttanut Metsäntutkimuslaitoksen metsuri Pertti Nieminen vuosina 1998–2004, mutta vanhimmat puut ovat jo kymmeniä vuosia vanhoja. Alue onkin nimetty hänen mukaansa ”Pertin puistoksi”. Kuudenkymmenen lajin puisto jakaantuu mäntyihin, kuusiin, lehtipuihin, lehtikuusiin, pihtoihin, tuijiin sekä muihin havupuihin. Lajeista kertovat taulut sijaitsevat polun varrella. Aluetta hallinnoi Lumometsän Tupa ja Luonnonvarakeskukseen kuuluva Metsäntutkimuslaitos.

Tehtäviä:
A. Etsi kierroksen aikana esimerkkilaji seuraavista suvuista: Kuuset (Picea),

Männyt (Pinus), Lepät (Alnus)
B. Tutustu polun alusta lukien puulajeihin numero 2 ja 18. Mitkä ovat

puulajien luontaiset levinneisyysalueet? Mitä yhteistä alueilla on?

C. Ota selvää hyvin perustetun puulajipuiston ominaisuuksista. Pohdi kierroksen jälkeen, miten ne ovat toteutuneet tämän paikan kohdalla.

KOHDE 2. METSÄ YMPÄRISTÖNÄ

Metsäistä kasvupaikkaa määrittää pääosin maaperän ravinteet, kasvillisuusvyöhyke, vesitalous ja metsän käyttö/kehitysvaihe. Metsän kasvi- ja eliölajisto on sitä runsaampi, mitä enemmän auringonvaloa sinne pääsee sitoutumaan. Etelästä pohjoiseen siirryttäessä metsien lajisto ja myös tuottavuus pienenee poikkeuksetta.

Maaperän ravinteisuus ja metsän sijainti ratkaisevat lajiston runsauden ja monipuolisuuden. Molemmat tekijät voivat ajan kanssa muuttua hyvin hitaasti. Esimerkiksi lehtometsien ravinnetaso on korkea ja ne sijaitsevat pääosin Etelä- Suomessa, joten niiden lajistot ovat muihin Suomen kangasmetsiin verrattuna rikkaampia.

Kasvupaikan olosuhteet paranevat kosteuden lisääntyessä, mutta liika vesi on jo haittatekijä. Kasvien juuriston hapensaanti vaikeutuu ja lopulta puusto häviää kokonaan. Kasvupaikka on näin ollen muuttunut suoksi. Suoympäristöön onkin sopeutunut aivan erilainen kasvi- ja eliölajisto kivennäismaahan verrattuna.

Suomaisema. (Kuva: Pentti Kallinen)

Ihminen on koko historiansa ajan vaikuttanut metsissä esimerkiksi hankkien ravintoa, säätäen vesitaloutta ojittamalla ja keräten puutavaraa tervanpolttoon sekä teollisuuden tarpeisiin. Metsätaloudessa pyritään puun mahdollisimman menestykselliseen kasvuun, jotta se voidaan tulevaisuudessa korjata talteen ja myydä. Tähän tarkoitukseen soveltuvia metsiä kutsutaan talousmetsiksi. Metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt sen sijaan ovat suojelukohteita.

Tehtäviä:

A. Tee pieni kierros rastimerkin takana olevassa metsikössä. Sopiiko paikalla kasvava puulaji tälle kasvupaikalle?

B. Onko metsää hoidettu? Mistä seikoista sen huomaa?

C. Mikä tekee metsästä luonnonmukaisen? Mitä luonnonmukaisuuden piirteitä tästä metsästä löytyy?

KOHDE 3. LAJITUNTEMUS: KÄÄVÄT

Käävät ovat sieniä, jotka elävät puussa joko loisimalla tai lahottamalla sitä. Jotkut käävät elävät myös symbioosissa puun juuriston kanssa. Sienirihmaston ollessa puun sisällä itiöemä on pinnalta nähtävissä. Käävät voivat olla yksi- tai monivuotisia ja lajikohtaiset kokoerotkin ovat suuria. Lajikohtaisia päätelmiä voi tehdä myös siitä, lahottaako kääpä elävää vai kuollutta puuta.

Pakurikääpää koivussa. (Kuva: YLE)

Hyvin hoidetussa nuoressa talousmetsässä kääpiä esiintyy hyvin vähän. Usein lahoavan ja taloudellisesti hyödyttömän puun määrä on suoraan verrattavissa kääpien esiintymiseen. Lahoavaa puuta löytyy erityisen paljon luonnonvaraisista metsistä ja luonnonsuojelualueilta.

Kuollut puuaines tarjoaa tärkeän elinympäristön monelle linnulle, hyönteiselle, pikkunisäkkäälle, sammaleelle ja sienelle. Kääpien lahottaessa huonosti hajoavaa puuta epäorgaaniseen muotoon metsän kasvillisuus pystyy hyödyntämään sitä ja näin ravinteet pysyvät mukana metsän elämän kiertokulussa.

Tehtäviä:

A. Tunnista kannon takimmaisen ryhmän kääpälaji. Mitkä ovat tämän käävän tuntomerkit? Mistä päättelet erinäköisen käävän olevan samaa lajia?

B. Käävät jaetaan myös lahotustapansa mukaan kahteen ryhmään. Miten tunnistettu kääpä lahottaa puuta?

C. Aiheuttaako kyseinen kääpä tappioita metsätaloudessa? Miten sen tuhoja voidaan estää?

KOHDE 4. PUUSTA ENERGIAA

Puu on yksi tärkeimmistä uusiutuvista energianlähteistä Suomessa. Metsää hyödyntävässä teollisuudessa syntyviä sivutuotteita pyritään tehokkaasti käyttämään jälkikäteen energiaksi. Metsästä saatavan hakkuujätteen hyötykäyttöä energianlähteenä voidaan myös lisätä. Perinteisen polttopuun kokonaiskäyttö ei lähiaikoina tule merkittävästi nousemaan, mutta lisälämmönlähteenä sen suosio kasvaa koko ajan.

Polttopuita kuivumassa. (Kuva: Akaan Klapi ja Huoltopalvelu)

Puun sisältämä biomassa on sitonut saman verran hiilidioksidia kuin se palaessaan tai lahotessaan vapauttaa. Kasvaviin metsiin ja puutuotteisiin sitoutuu enemmän hiiltä kuin niiden käytöstä vapautuu. Koko maan energiakäytöstä puun osuus on 20 %. Osuutta tullaan tulevaisuudessa nostamaan sekä kansallisten että kansainvälisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Fossiilisten polttoaineiden vähentyessä jokaisen maan energiaomavaraisuus tulee entistä ajankohtaisemmaksi.

Puuenergian käytöllä on myös työllistävä vaikutus. Arvion mukaan vuonna 2020 puuenergian välitön työllistävä vaikutus Suomessa on 7400 henkilötyövuotta. Hakkuutähteiden korjuu, sen hakettaminen ja kuljetus vaativat koneita ja työvoimaa. Nopea tuotekehittely kasvattaa koneiden tuottavuutta ja käyttöastetta.

Tehtäviä:

A. Tunnista rastimerkin vieressä oleva puulaji. Tyypillisimmät tuntomerkit? B. Soveltuuko laji hyvin puuenergiakäyttöön? Jos soveltuu niin miksi?
C. Miten lajia voi muuten käyttää hyödyksi?

KOHDE 5. LAJITUNTEMUS: PUUT

Puu on monivuotinen ja usein suurikokoinen kasvi, jolla on vahvarakenteinen varsi. Yleensä hallitsevia varsia on yksi, mutta poikkeuksia löytyy. Pienimmät puurakenteiset kasvit ovat puolestaan pensaita ja varpuja. Kasvin määrittely puuksi, pensaaksi tai varvuksi voi joskus olla hankalaakin. Puulajeja tutkiva tieteenhaara on nimeltään dendrologia.

Puu koostuu neljästä pääosasta, jotka mahdollistavat koko sen elämän: juurista, rungosta, oksista ja lehdistä. Näiden osien perusteella puut myös lajitellaan. Kaikkien puiden luokittelu ei ole yhtenäistä vaan samaan heimoon voi kuulua sekä puita että ruohokasvejakin. Yksi selkeimpiä tapoja on jakaa puut havupuihin ja lehtipuihin.

Havupuut pysyvät vihantina ympäri vuoden ja niiden kovia ja teräviä lehtiä kutsutaan neulasiksi. Niiden emikukinto on nimeltään käpy. Merkittävä osa maailman saha- ja paperiteollisuudesta pyörii havupuista saatavan raaka-aineen avulla. Havupuulajeja tunnetaan laajalti yli 600, mutta Suomessa niitä kasvaa luonnonvaraisena vain neljä.

Mänty on Suomen yleisin havupuu. (Kuva: Jouko Lehmuskallio)

Lehtipuut eroavat havupuista helpoiten suurempien ja leveämpien lehtiensä perusteella. Eteläisemmillä kasvillisuusvyöhykkeillä lehtipuut pysyvät vihreinä ympäri vuoden, mutta lauhkealle vyöhykkeelle tultaessa lehdet putoavat talveksi. Syksyllä lehtien uutta väriä ennen niiden putoamista kutsutaan ruskaksi.

Tehtäviä:

A. Tunnista rastin vieressä oleva puulaji. Mistä ominaisuuksista sen helpoiten tunnistaa?

B. Kuinka yleinen se on Suomessa ja millaisille kasvupaikoille se soveltuu parhaiten? Miten se menestyy esimerkiksi Lapissa?

C. Onko puulajilla Suomessa taloudellista arvoa? Mikä merkitys sillä on muuten?

KOHDE 6. ELOLLISET YMPÄRISTÖTEKIJÄT

Elollisia eli bioottisia tekijöitä ovat esimerkiksi sienet, hyönteiset ja selkärankaiset. Ne ovat toimivalle ekosysteemille elintärkeitä, mutta ne aiheuttavat myös metsänomistajaa harmittavia tuhoja. Usein tuhoutuu yksittäisiä puita, mutta joskus alueet saattavat olla laajoja. Kestävyyden ja ravinteiden kierron kannalta välttämättömät eliöt aiheuttavat usein myös merkittäviä taloudellisia tappioita.

Yleisimpiä taudinaiheuttajia sienistä ovat kuusen- ja männynjuurikääpä. Ne etenevät helposti metsän juuristossa kerran sinne päästyään. Juurikäävän aiheuttamiin tuhoihin ei voi varautua vakuutuksin, joten sen leviämisen varhainen estäminen on tärkeää. Muita sienitauteja ovat esimerkiksi männyn versosurma, karisemista aiheuttavat mikrosienet ja ruostesienet.

Juurikääpäsienen jälkeä puissa. (Kuva: Erkki Oksanen)

Hyönteisistä merkittävin havupuutavarassa lisääntyvä laji on pystynävertäjä. Se voi aiheuttaa tienvarressa odottavalle mäntytukkipinolle mittavat vahingot. Aikuiset pystynävertäjät siirtyvät myös helposti puupinon lähistöllä kasvaviin mäntyihin. Muita havupuutuholaisia ovat mäntypistiäiset ja tukkimiehentäi sekä kuusen suurtuholaisena tunnettu kirjanpainaja. Myös koivua hävittävä tunturimittari on ollut yleinen Pohjois-Suomessa. Suuret hyönteistuhot metsässä ovat olleet ennen Suomessa harvinaisia. Muuttuva ilmasto on todennäköisesti kuitenkin tätä lisäämässä.

Hirvi taimikossa. (Kuva: Erkki Oksanen)

Metsiemme historian aikana luonnonmukaisella uudistumisella on ollut metsissä tärkeä rooli. Myrskyjen ja tulipalojen aiheuttamat suuret avoalat johtavat suurilta osin tasaikäisen metsän syntymiseen. Toisaalta pienet avoimet alat eivät aina ole riittäviä valoa vaativien puulajien, kuten männyn ja koivun, menestymiseen.

Hoidettua kuusitaimikkoa. (Kuva: Erkki Oksanen)

Viime vuosisadan alussa Suomessa harjoitettiin vielä yleisesti poimintahakkuutapaa, jossa metsästä poistettiin vain suurikokoisimmat puut. 1940-luvun lopulla asiantuntijat katsoivat menetelmän heikentävän merkittävästi puuntuotantoa. Suomen metsissä siirryttiin tapaan, joka pyrki puuston tasaikäisempään kasvattamiseen. Nykyaikana metsänkasvatus on sallittua myös jatkuvaa menetelmää käyttäen, jolloin eri-ikäistä puustoa esiintyy metsässä koko sen elinkierron ajan.

Tehtäviä:

A. Tee kierros rastimerkin takana olevassa männikössä. Mikä poikkeuksellinen piirre männyillä on?

B. Mistä kyseinen ominaisuus voi johtua?
C. Miten ominaisuuden syntyä voi torjua kasvatuksen keinoin?

KOHDE 8. ELOTTOMAT YMPÄRISTÖTEKIJÄT

Metsän abioottisia tekijöitä ovat kaikki muut kuin eliöiden aiheuttamat tuhot. Metsäpalot, myrskyt, eroosio, tulvat ja ilmansaasteet ovat tyypillisiä elottomia ympäristön muokkaajia. Abioottinen tuho voi olla myös suoraa seurausta eliöiden aiheuttamasta tuhosta. Lahottajien heikentämät puut ovat paljon alttiimpia kaatumaan myrskyssä. Myös ilmansaasteet, erityisesti rikki- ja typpioksidit, altistavat metsää tuhohyönteisille ja sienille.

Tuulen aiheuttamat metsävahingot ovat Suomessa yleisiä. Kovien myrskyjen seurauksena puuta voi kaatua jopa miljoonia kuutiometrejä. Alttiimpia myrskytuhoille ovat juuri harvennetut tai lannoitetut metsät ja hakkuualueiden reunoilla kasvavat puut. Sulan maan aikana puut, erityisesti pintajuuriston omaavat kuuset, kaatuvat myös helpommin juurineen. Ilmastonmuutoksen tuoma pitkä roudaton aika lisää tuulituhoriskiä.

Metsäpalon jälkeä. (Kuva: Jarmo Honkanen)

Metsäpalot tuhoavat Suomessa metsää vuosittain 200–800 hehtaaria. Usein syynä on salamanisku tai ihmisen varomaton tulenkäsittely. Kuivuus, runsas haihdunta ja ilmaston lämpeneminen lisäävät metsäpaloriskiä. Voimakkaan tuulen kanssa metsäpalo etenee etenkin männikössä nopeasti. Parantuneiden metsätieverkostojen ja valvontamenetelmien ansiosta tuhoutuneita metsäalueita on kuitenkin saatu pienennettyä. Myrskyt ja metsäpalot rikkovat sähköverkkoja ja teitä.

A. Mikä on vahingoittanut rastimerkin takana olevia puita?
B. Millaiset puut kestävät tuhoa parhaiten? Entä eri puulajit?
C. Mitä haittaa tuhosta on metsätaloudelle? Miten sitä voi ehkäistä?

KOHDE 9. LUONNON VIRKISTYSKÄYTTÖ

Luonnon virkistyskäyttö sisältää kaiken vapaa-ajan toiminnan luonnossa. Maastossa voi liikkua esimerkiksi jalan, hiihtäen, pyöräillen tai millä tahansa muulla kulkuvälineellä. Metsässä telttailu, marjojen ja sienien kerääminen ja retkeily ovat yleisimpiä virkistyskäytön muotoja. Metsässä tapahtuvaa elannon hankkimiseen tarkoitettua työtä ei kuitenkaan lueta tällaiseksi toiminnaksi.

Luontomatkailu on matkailua, joka tähtää vahvasti erilaisten luontoharrastusten tukemiseen. Luontoon liittyvää matkailua järjestetään usein luonnonsuojelualueilla, kansallispuistoissa ja muissa luonnonmukaisissa ympäristöissä. Luontomatkailu voi keskittyä myös luontoon liittyvien eri teemojen ympärille, kuten lintu, -metsästys, tai kalastusmatkailuun. Suomalaisten kohdematkailusta yli 90 % sijoittuu metsäiseen luontoon.

Elämänmäen luonnonsuojelualue Vilppulassa. (Kuva: Sami Koivujärvi)

Jokamiehenoikeudet ovat tärkeä osa suomalaista metsien virkistyskäyttöä. Vain pieni osuus Suomen pinta-alasta on jokamiehenoikeudet syrjäyttävää aluetta. Olennaisena osana oikeuksia on mahdollisuus hyödyntää luonnontuotteita ilman maanomistajan suostumusta. Ilman näitä oikeuksia ihmisen toiminta rajoittuisi vahvasti yleisille alueille, teille ja omalle maalle. Jokamiehenoikeuksia noudattamalla ei saa aiheuttaa haittaa maanomistajalle, maankäytölle tai luonnolle.

Tehtäviä:

A. Mitä luonnon virkistyskäyttöön liittyviä asioita näet?

B. Perehdy jokamiehenoikeuksiin tarkemmin. Mitä kyseisellä paikalla saa oikeuksiin nojaten tehdä ja mitä ei?

C. Mitä maisemallisia arvoja paikalla on?

KIRJALLISET LÄHTEET

Alanko, P., Fagerstedt, K., Kauppila, A. & Mustiala, V. 2004. Suomalaisia puulajipuistoja. Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet r.y. Vammala 2004.

Hämet-Ahti, L., Palmén, A., Alanko, P. & Tigerstedt, P.M.A. (toim.) 1992. Suomen puu- ja pensaskasvio. Dendrologian Seura r.y., Helsinki.

Rantala, S. (toim.) 2008. Tapion taskukirja, 25. uudistettu painos. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Kariston Kirjapaino Oy, Hämeenlinna.

Tuunanen, P., Tarasti, M. & Rautiainen, A. (toim.) 2012. Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella. Lainsäädäntöä ja hyviä käytäntöjä. Ympäristöministeriö. Edita Prima Oy, Helsinki.

INTERNET-LÄHTEET

http://www.hel.fi/static/ymk/esitteet/kaapa-esite.pdf http://mmm.fi/documents/1410837/1501861/Varautuminen_metsatuhoihin_2012_2014.pdf/ c7fcfa86-a158-470d-914a-9c9cc07cd583 http://www.metla.fi/metinfo/kestavyys/c2-forest-damage.htm http://www.kotimaassa.fi/index.php?article_id=1145&__from_id__=888 http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/09/04/suomen-eri-suotyypit http://yle.fi/uutiset/pakurikaapaa_kaikkiin_vaivoihin/6375799
http://www.akaanklapi.fi/
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/puut/manty http://tapio.fi/palvelumme/metsanhoito/metsanhoitokortisto/mallikortti-taimikonhoito/ http://yle.fi/uutiset/metsapalo_lisaa_kansallispuiston_suojeluarvoja/7400727 

1. Puulajipuisto

A. Puulajipuistosta löytyvät esimerkiksi okakuusi (Picea pungens), makedonianmänty (Pinus peuce) ja harmaaleppä (Alnus incana).

B. Siperianpihdan luontainen levinneisyysalue on Siperiassa ja mustakuusen pohjoisessa Pohjois-Amerikassa. Molemmat alueet kuuluvat boreaaliseen eli pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen. Samaan kasvillisuusvyöhykkeeseen kuuluu myös Suomi suurimmilta osin.

C. Paikka on puulajipuiston perustamiseen tarpeeksi valoisa ja maaperä ravinteikas. Puut ovat myös järkevän etäisyyden päässä toisistaan ja helpolla reitillä, jotta niitä voidaan hoitaa mahdollisimman hyvin.

2. Metsä ympäristönä

A. Kyseessä on siperianlehtikuusi, joka tarvitsee menestyäkseen runsaasti valoa ja ravinteikkaan maaperän. Kasvupaikka täyttää nämä kummatkin piirteet. Lisäksi lehtikuuset eivät siedä suo-olosuhteita ja tämä kasvupaikka ei ole liian kostea.

B. Metsiköstä on esimerkiksi kaadettu lehtipuustoa lehtikuusien seasta. Tällä toimenpiteellä on taattu siperianlehtikuusen riittävä valonsaanti ja kasvutila. Hoidon ansiosta metsikön lehtikuuset ovat hyvin tasaikäisiä.

C. Metsästä tekee luonnonmukaisen mahdollisimman eri-ikäinen puusto sekä monipuolinen kasvi, - sieni ja eläinlajisto. Tähän voi pyrkiä esimerkiksi suosimalla metsän jatkuvaa kasvatusmenetelmää.

Lehtikuusikosta löytyy lahoavia kantoja ja kelopuuta, jotka antavat elinmahdollisuuden lahopuusta riippuvaisille kääväkkäille ja hyönteisille. Lisäksi kenttäkerroksessa kasvaa eri-ikäistä alikasvosta, joka antaa suojaa esimerkiksi pienriistalle.

3. Lajituntemus: Käävät

A. Kääpälaji on kantokääpä, jonka tunnistaa mustasta ja oranssinsävyisestä väristä. Myös imelä tuoksu toimii tuntomerkkinä, joka paljastaa erilaiselta näyttävän käävän olevan samaa lajia.

B. Käävät jaetaan valko –ja ruskolahottajiin. Kantokääpä aiheuttaa ruskolahoa, jossa puun vaaleneminen sen lahotessa puuttuu.

C. Kantokääpä on hyvin yleinen koko maassa ja se voi aiheuttaa vahinkoa uudistuskypsissä talousmetsissä lahottamalla arvokasta tukkipuuta. Pohjois- Suomessa sillä on enemmän merkitystä puuston vähäisen määrän vuoksi.

Torjuntamenetelmiä käävälle ovat esimerkiksi puiden hakkuuvaurioiden välttäminen ja puuvarastojen korjaus mahdollisimman nopeasti. Myös yli- ikäiseen puustoon kääpä iskee helpommin, joten hakkuiden viivästyminen lisää riskiä.

4. Puusta energiaa

A. Kyseessä on paju, joka on Suomen yleisimpiä puulajeja. Sen oksat ovat versovia, sitkeitä ja notkeita. Kuori on väriltään punaruskea. Lehdet ovat tummanvihreitä, pitkiä ja kapeita. Varhain keväällä pajun kukintoja kutsutaan pajunkissoiksi.

B. Pajua hyödynnetään nopeakasvuisuutensa ja energiatehokkuutensa takia bioenergiakasvina. Poltettava pajuhake on biopolttoaineena kysyttyä ja sen tarve kasvaa koko ajan. Pajun kasvatus ehkäisee myös ilmastonmuutosta, koska se kuluttaa kasvaessaan paljon hiilidioksidia ja tuottaa happea.

C. Erilaiset pajulajikkeet soveltuvat moneen tarkoitukseen. Kestävyytensä ja taipuisuutensa takia pajua käytetään parkitsemisessa ja erilaisiin punontatöihin. Pajusta on valmistettu myös esimerkiksi luonnonrohtoja kuumeeseen, päänsärkyyn ja reumatismiin. Myös eroosioherkillä alueilla käytetään ”pajumattoja” maan sitomiseen.

5. Lajituntemus: Puut

A. Puulaji on kataja, joka on ainavihanta havupuu. Hidaskasvuisuutensa takia puu kasvaa usein pensasmaisena eikä sen pituus yleensä ylitä kymmentä metriä. Katajan puuaines on hyvin sitkeää ja ei katkea helposti.

B. Kataja menestyy koko Suomessa aivan pohjoisen puurajalle asti. Se tarvitsee menestyäkseen valoisan ja aukean paikan, mutta on muuten vaatimaton kasvuympäristönsä suhteen. Katajaa tavataan niin kangasmetsissä, soilla kun kallioillakin. Lapissa esiintyy alalajina lapinkatajaa, joka poikkeaa normaalista katajasta alle metrin pituudellaan.

C. Koska kataja on poikkeuksellisen hidas kasvamaan, sillä ei ole taloudellista merkitystä. Se on kuitenkin metsän monimuotoisuudelle tärkeä ja muodostaa suojaa esimerkiksi riistaeläimille metsän kenttäkerroksessa.

Katajan puuaines on sitkeää ja sitä on helppo työstää. Sillä on myös miellyttävä tuoksu ja siksi sitä onkin käytetty erilaisiin koriste- ja tarve- esineisiin. Sää- ja lahonkestävyytensä vuoksi kataja on ollut suosittu raaka-aine myös seipäisiin ja aitoihin. Katajanmarjoja käytetään mausteena erityisesti liharuokiin ja juomiin.

6. Elolliset ympäristötekijät

A. Puiden tyvien ympärille on aseteltu sinisiä suojia, joiden tarkoitus on pitää myyrät loitolla.

B. Ilman suojia myyrät pääsisivät tuhoamaan puuntaimia syömällä niiden kuorta ja juuria. Yleisimmät suojat ovat noin 20-30 senttiä korkeita, josta muutama sentti ulottuu maanpinnan alapuolelle. Jopa 80 % myyrätuhoista sijoittuu 2-3 sentin korkeudelle maanpinnasta.

Suoja täytyy olla puulle häviävää materiaalia, jotta taimi kasvaisi vapaasti määräläpimitan saavutettuaan. Suojan on myös pysyttävä paikallaan, jotta se ei kaatuisi esimerkiksi tuulen voimasta. Taimen kuivumisen estämiseksi suojassa on lisäksi oltava tuuletusaukot.

C. Runkosuoja vähentää mekaanisen heinäntorjunnan tarvetta, koska sen ansiosta taimella ei ole tukahtumisvaaraa. Se suojaa taimea myös ahavalta (=kevään pureva ja kylmä tuuli), joka voi aiheuttaa puussa kuoren halkeilua.

7. Metsänkasvatus

A. Alueelle istutettujen mäntyjen oksaisuus on poikkeuksellisen suurta. Taloudellisessa metsänkasvatuksessa oksaisuutta pyritään välttämään, koska se vaikuttaa negatiivisesti puun mekaanisiin ominaisuuksiin, kuten lujuuteen.

B. Oksaisuus on usein merkki liian viljavasta kasvupaikasta männylle, joka suosii enemmän vähäravinteista maaperää. Kasvuolosuhteiden lisäksi muita syitä voivat olla esimerkiksi ilmasto, maaperän pinnanmuodot sekä mäntyjen perinnölliset tekijät. Myös tehdyt metsänhoidolliset toimenpiteet vaikuttavat.

C. Männyn oksaisuutta voi ehkäistä kasvattamalla alkuvaiheessa riittävän tiheää taimikkoa. Ensimmäinen taimikon harvennus tehdään noin 6 metrin valtapituudessa ja sen jälkeen etenkin ravinteikkailla kasvupaikoilla laatuharvennus viimeistään 12-13 metrin valtapituudessa. Pystykarsinnan avulla nuorista männyistä poistetaan oksat 4-6 metrin korkeudelta.

8. Elottomat ympäristötekijät

A. Lumi on painanut edessä olevia koivuja niin paljon, että ne eivät enää ole toipuneet pystyasentoon. Jäätyneen lumimassan kerääntyessä puiden oksiin ja latvuksiin se murtaa oksia ja vääristää puun runkoa.

B. Lumituhoille ovat usein alttiimpia kaikki nuoret ja ohutrunkoiset puut. Mitä enemmän puu kapenee, sitä paremmin se kestää lumituhoa. Riippuvaisista oksistaan johtuen kuusen sietokyky lumelle on parempi kuin männyllä ja koivulla.

C. Lumituhojen seurauksena puiden runkoihin ilmestyy mutkia ja muita vikoja, joiden seurauksena vahingoittuneet puut ovat aina tappiollisia taloudelliseen tuottoon nähden. Myös riski sieni- ja hyönteistuhoille kasvaa vaurioituneilla puilla.

Ylitiheä kasvatus etenkin männylle on riskiä toimintaa lumituhoja ajatellen, koska harvennuksen jälkeen puut ovat tuholle alttiimmillaan. Järkevintä on harventaa varovasti ja riittävän usein. Jos lumituhoja esiintyy yli 10 kuutiometriä hehtaaria kohden, on puut korjattava mahdollisimman pian pois hyönteistuhojen estämiseksi.

9. Luonnon virkistyskäyttö

A. Luonnon virkistyskäyttöön liittyviä asioita ovat esimerkiksi rantaa pitkin kulkeva luontopolku, retkeilyä varten perustettu nuotiopaikka sekä vesillä liikkumiseen tarkoitetut kulkuneuvot. Alue on osa paikallisen yrittäjän harjoittamaa luontomatkailutoimintaa.

B. Kyseisellä paikalla saa jokamiehenoikeuksiin vedoten esimerkiksi käydä marjastamassa tai sienestämässä sekä onkia ja pilkkiä. Paikalla voi myös telttailla, sillä se on riittävän etäällä asutuksesta.

Jokamiehenoikeuksien perusteella paikalla ei saa ajaa moottoriajoneuvolla (kuten mopolla) tai kerätä puuta. Nämä vaativat aina maanomistajan luvan. Myös esimerkiksi viehekalastus ei ole paikalla sallittua ilman asianmukaista lupaa.

C. Paikan tärkeä maisemallinen arvo on vesistö, joka houkuttelee kulkijaa jatkamaan matkaa luontopolkua pitkin esimerkiksi läheiseen niemeen. Alue on myös avara ja näkyvä. Lisäksi ympärillä on luonnontilaista metsää.